tiistai 12. syyskuuta 2017

Hei hei mitä kuuluu?

On taas muutama kuukausi ehtinyt vierähtään. Ei tätä ajankulua edes ehdi käsittään, kun päivät kuluvat ja viikot vierivät. Tuntuu, että siitä on vain hetki, kun odotti kesää ja nyt se on jo ohi. Tosin oma mielipiteeni on, että kesää ei edes tänä vuonna tullut. Onneksi kesälomaani mahtui yksi viikon matka etelän lämpöön.

Ihoni on voinut jo pidemmän aikaa hyvin. Pientä pintakuivuutta on välillä ollut mutta suurimmaksi osaksi se on ollut tosi hyvässä kunnossa. Mietin jopa tässä, että mistä ihmeestä teille kirjoitan, kun ihoni on niin hyvässä kunnossa mutta kyllähän niitä aiheita aina tulee. Elokuun alussa iho oli todella kuiva. Luulen, että auringon puute ja kylmät ilmat aiheuttivat kuivuutta. Myönnän myös, että ehkä ihan hitusen olin jo loman tarpeessa. Pidin kesäloman vasta elokuun puolessa välissä ja välillä tuntui ikuisuudelta loman alkuun. Onneksi apu oli lähellä ja marssin Johannan luokse. Otin kuvan ennen ja jälkeen kasvohoidon. Kyllä se vaan tekee ihmeitä iholle!

Ensimmäinen kuva on ennen hoitoa, toinen kuva on heti hoidon jälkeen ja kolmas kuva on otettu seuraavalta aamulta suoraan sängystä noustuani.




Edelleen, kun kasvot menevät "huonompaan" kuntoon, niin alan sisäisesti panikoida. Huomaan kuitenkin sen, että rauhoitun huomattavasti nopeammin, kuin aikaisemmin. Tiedän, että se ei ole pysyvää ja avun saan heti, kun käyn kasvohoidossa. Pyrin käymään säännöllisesti vieläkin hoidoissa, vaikka iho ei sitä samalla tavalla vaadi, kuin alussa. Tekisi myös hyvää, jos täällä suomessa paistaisi aurinko edes välillä. En haluaisi valittaa näinkin pienestä asiasta mutta kyllä itseäni henkilökohtaisesti ottaa päähän tämä keli. Lasken jo viikkoja talven matkaan, tarkoitus on suunnata Balille :)


Kesältä löysin yhden kivan kuvan. Kivan tästä tekee sen, että muistan tämän päivän ja silloin paistoi aurinko, oli lämmin päivä ja uskalsin laittaa huulipunaa ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Käytiin porukalla pelaamassa minigolfia ja muutenki oli todella kiva päivä. Onneksi muistot pysyvät mielessä :)

Syksyn kunniaksi haluan ilokseni ilmoittaa, että Tampereella Kauneushoitola Beautiful You tarjoaa valohoidon kasvoille hintaan 60€ (norm. 70€). Ilmoita lisätietokentässä koodi "kaunotarjahirviö". Tarjous voimassa syyskuun loppuun! Nyt, jos joskus kannattaa käydä testaamassa kyseinen hoito! Muistakaa, että myös ns. normaali iho tarvitsee hoitoa ja hemmottelua :)