perjantai 5. toukokuuta 2017

Kato mua silmiin

Luin kuukausi sitten erään uutisen Ylen nettisivuilta. Uutisessa kerrottiin hulvattomasta kesätyö-ilmoituksesta. Lainaan suoraan sieltä lauseen: "Vaatimukset kesätyöntekijöille ovat: osaat katsoa ihmisiä silmiin, osaat sanoa aamulla huomenta."

Minusta tämä ei ollut hulvatonta, koska en olisi ollut tähän työhön soveltuva. En osaa nimittäin katsoa ihmisiä silmiin. Moni voi ajatella, että miten niin et osaa. En vain osaa. Se on todella vaikeaa. Joudun tosissani tekemään töitä sen kanssa, että pystyn katsomaan ihmistä silmiin. Aikasemmin en edes ollut kiinnittänyt tähän huomioita ennen viime vuotta. Töissä kollega kysyi minulta, että mikä vika minun hiuksissa on, kun koko ajan tuijotat niitä. Luoja, että hävetti. Ei niissä hiuksissa mitään vikaa ollut vaan en katsonut silmiin, kun keskustelimme. Onneksi hän huomautti tästä asiasta, koska olen vuosia tuijotellut ihmisten hiuksia.


Kuva on kuukausi sitten otettu.

Tämä herätti minut kyllä ajattelemaan tätä asiaa. Olen pohtinut pääni puhki mikä siinä on niin vaikeaa. Tulin siihen tulokseen, että olen vuosia vältellyt katsekontaktia ihoni vuoksi. En pidä siitä, jos ihmiset tuijottavat. Vaikka on aivan eri asia katsoa ihmistä silmiin, niin uskon, että tämä "ongelma" heijastuu entisestä pelosta ja ihmisten katseista.

Jotenkin edelleen aina välillä tulee olo, että varsinkin uusille ihmisille pitäisi selittää ihostani. Vaikka tiedän sen olevan todella hyvässä kunnossa, niin heti, jos joku katsoo minua vähänkin pidempään ajattelen heti, että minussa on jotain vikaa. Se on todella ahdistavaa. Tästäkin uskon pääseväni ajan kanssa eroon. Tiedän, että syvällä sisimmässäni pelkään edelleen, että ihottuma palaa. Enkä osaa sanoa katoaako se pelko koskaan.

Olen opetellut viimeisen puolen vuoden aikana ottamaan katsekontaktia. Välillä tuntuu siltä, että jään tuijottamaan, kun yritän keskittyä katsomaan silmiin. Joten, jos joku ihmettelee miksi en ole katsonut silmiin tai tuijotan välillä hullunkiilto silmissä, niin se johtuu tästä. Opettelen minulle uutta asiaa. Omasta mielestä olen edistynyt asiassa ja keskityn siihen joka kerta, kun keskustelen ihmisten kanssa.

Viikko sitten olimme Tonin kanssa viettämässä vuosipäivää ja juhlimassa ystävän synttäreitä.

Muuten iholle kuuluu oikein hyvää. Olen pitkään pystynyt meikkaamaan ilman, että iho kuivuu seuraavina päivinä. Se on niiiiin hienoa. Vaikka en edelleenkään arkena meikkaa, koska en näe siihen mitään syytä niin viikonloppuisin on kiva joskus laittautua. Olen myös saanut ihan tosissani motivoitua itseni urheilemaan ja syömään terveellisemmin. Tästä mahdollisesti kirjoitan ihan oman tekstin jossakin vaiheessa. Huomenna lähden Johannan kanssa moikkaamaan Ninaa. Kiva nähdä pitkästä aikaa ja pääsen näkemään Ninan uuden hoitolan. En ole siellä vielä kertaakaan käynyt. Toivottavasti on kiva keli ajella Mäntsälään.

Kuva tältä päivältä :)

Viikko sitten muuten juttelin taas erään lukijan kanssa ja tuli kyllä hyvä fiilis, että näkee teitä lukijoita myös ihan livenä. Joten, jos näät minut jossain niin olet enemmän kuin tervetullut juttelemaan :)

2 kommenttia:

  1. En tiiä meneekö ohi aiheen, mutta mitä tässä välillä käynyt lukemassa sun blogia ja tiirailemas kuvia, niin mun silmään sun iho ei edes näytä pahalta! Kuivahan se varmasti on, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta onnesta oot löytäny hoidot ja tuotteet jotka auttaa.. ja niin, olen kosmetologi :D Mutta eniveis, oot aivan älyttömän kaunis! Terveisin kahden pienen lapsen äiree, jolla silmäpussit roikkuu polvissa saakka :'D

    http://elanaurajarakasta.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  2. Ei mennyt ohi aiheen!:) tällä hetkellä iho onkin todella hyvässä kunnossa ja on ollut jo pitkään :) välillä tietenkin kuivuutta on ajoittain mutta muuten se "pahin" vaihe on selätetty ja toivottavasti lopullisesti! :) Kiitos paljon :)

    VastaaPoista