torstai 29. lokakuuta 2015

"Oletko ollut auto-onnettomuudessa?"

Kerran eräs mies kysyi tätä bussissa aamulla kun olin menossa töihin. Tunsin kuinka koko bussi jäi seuraamaan tilannetta koska eihän Suomessa puhuta vieraille ihmisille. Vastasin hiljaa etten ole ollut onnettomuudessa, vaan minulla on atooppinen iho. Bussista päästyäni kyyneleet nousivat silmiin. Tämä tapaus muistutti taas minua siitä, miksi en tee töitä kasvotusten ihmisten kanssa.

Olin silloin 17-vuotias ja olin työharjoittelussa eräässä pienessä vaateliikeessä. Rakastin työtä, koska sain palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla asiakkaiden kanssa kasvotusten tekemisissä. Sain paljon positiivista palautetta asiakkailta nuoresta iästä huolimatta. Aina oli kiva mennä töihin. Hassua, miten yksi päivä voi muuttaa nuoren tytön elämän.

Muistan, kun tämä kyseinen asiakas tuli sisään. Olin ainut vapaana oleva myyjä sillä hetkellä ja otin asiakkaan palveltavaksi. Aluksi hän kysyi miten noin nuori tyttö voi olla täällä töissä. Ajattelin jo siinä vaiheessa, että jos tästä selviän, selviän mistä tilanteesta vain. Jotenkin siinä vaatteiden sovittelun lomassa keskustelu kääntyi ihooni. Se nosti karvat pystyyn samantien. Tästä alkoi elämäni pisin tunti. "Mikä sinua vaivaa, miten hoidat ihoasi, oletko kokeillut sitä, entäs oletko kokeillut tätä, minä tiedän erinomaisen lääkärin, joka varmasti hoitaa sinut kuntoon. " Hampaita kiristellen ja hymyillen vastasin kysymyksiin ja palvelin asiakkaan loppuun.

Mietin koko loppupäivän, että millä oikeudella tämä asiakas näin teki. Miten voi olla pokkaa. Olin vihainen ja surullinen. Tein myös samalla päätöksen. En enää koskaan tekisi töitä asiakkaiden kanssa kasvotusten. En ottaisi enää koskaan sitä riskiä, että joutuisin samaan tilanteeseen elämässäni. Tätä päätöstä en kadu ollenkaan ja olen jopa tälle asiakkaalle näin jälkikäteen todella kiitollinen. Vanhemmiten olen myös ymmärtänyt että hän ei varmasti tarkoittanut mitään pahaa, halusi vain auttaa. Silloin se ei tuntunut siltä.

Toukokuu 2014


Nykyään on todella kovat ulkonäköpaineet, joita itsekin olen pohtinut paljon. Netti on täynnä täydellisen näköisiä naisia ja itse mietit miksi minä näytän tältä. Toki täydellisyys on katsojan silmissä. Olen ollut kateellinen ystävilleni ja siskolleni ulkonäön vuoksi. En tiedä olenko edes koskaan kehdannut tuota ääneen sanonut. Minulle kateus on aiheuttanut itsetunto-ongelmia ja vääriä mielikuvia itsestä. Näin aina peilistä hirviön, toiset taas kaunottaren. Kun tarpeeksi itselleen toistaa, että näytät kauhealta, alkaa siihen lopulta itsekin uskomaan. Samalla kuvittelet ettet kelpaa kenellekkään ja yrität olla jotain mitä et ole. Siitä suosta on vaikea nousta.

Itselle ei tulisi mieleenkään mennä kyselemään ja kuulustelemaan ketään. Koskaan ei voi tietää kuinka arka aihe on, oli se sitten mikä tahansa. Haluan tällä tekstillä muistuttaa ihmisiä, että jokainen on erilainen eikä kenenkään tarinaa täysin tiedetä. Omat kokemukseni on vahvistanut minua ja ohjannut minut esimerkiksi oikeaan työhön, josta nautin. Kaikilla ei näin kuitenkaan asiat mene ja aina pitäisi muistaa miettiä ennen kuin avaa suunsa.

Muiden mielipiteet vaikuttavat aina toiseen ihmiseen. Vaikka kuinka joku sanoisi, että älä välitä tuon mielipiteestä niin se vaikuttaa silti. Ainakin voin itse rehellisesti sanoa, että kyllä muiden sanat joskus satuttaa. Muistakaa miettiä mitä sanotte ja kenelle sanotte. Sillä voi olla lähtemätön merkitys jonkun toisen elämään.


Kuva juhannukselta 2015


torstai 22. lokakuuta 2015

I love me-messut

Olin tosiaan viime viikonloppuna Helsingissä I love me-messuilla lanseeramassa BD Medical tuotesarjan, jota olen käyttänyt. Vastaanotto oli todella positiivinen ja moni ei uskonut silmiään nähdessään kuvani pöydällä ja minut livenä tiskin takana. Minua jännitti todella paljon olla siellä mukana koska en ole tottunut olemaan noin paljon esillä. Pelkäsin sitä, että miten osaan olla ihmisten kanssa kasvotusten ja mitä jos menen aivan lukkoon. Onneksi kaikki meni hyvin ja oli huippu viikonloppu. Moni kävijöistä olikin lukenut jo blogini torstaina, joten oli ihana huomata että joku on tätä oikeasti lukenut.
Pöydällä lähtötilanne kuvia ja minä itse paikan päällä näyttämässä nykytilanteen


Ihmiset olivat kiinnostuneita, mikä fiilis minulla nyt on. Kun ensimmäinen tätä kysyi, hyvä etten itkemään alkanut. Se tunnemyrsky, mitä olen käynyt läpi näiden vuosien aikana, on sanoin kuvailematonta. Nähdessäni torstaina omat kuvani toukokuulta, mietin olenko todella näyttänyt tuolta. Joka päivä omaa peilikuvaa tuijottaen ei tajua kuinka isosta muutoksesta on kysymys. 
Iso asia minulle on ollut myös se, että pystyn vihdoin meikkaamaan ilman kahden viikon kortisonikuuria. Aikaisemmin yhtä iltaa varten meikkaaminen täytyi suunnitella ja miettiä. Siltikään iho ei koskaan näyttänyt hyvältä meikin kanssa. Aina jostain hilseili tai naama oli niin punainen, että mikään meikki ei sitä peittänyt. Välillä en edes lähtenyt mihinkään koska en voinut meikata. Tämä tuntuu ehkä jonkun mielestä hullulta mutta sitä voi miettiä lähtisitkö itse juhlimaan ilman meikkiä ja tuon näköisenä mitä olen ollut. Täytyy sanoa, että ilman perhettäni ja ystäviäni en olisi pysynyt järjissäni vaikeimpina aikoina.
                   
                    Lähtötilanne toukokuussa
Tilanne ensimmäisen hoidon jälkeen


Ajattelin tässä tekstissä myös kertoa mitä tuotteita itse käytän kyseisestä sarjasta. Käytän melkein samoja tuotteita aamuin illoin. Joka aamu ja ilta pesen kasvoni Sensitive Cleasing- puhdistusemulsiolla ja sen jälkeen pyyhin kasvot Sensitive Cleasing- kasvovedellä. Aina kun hoidan kasvojani, käytän hanskoja käsissä. 
Käytössäni on kolme erilaista seerumia. Aivan loistava tuote on Hyaluronic Acid- boosteri, joka on 5 % hyaluronihappoa. Se ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Levitän tätä ihan liikkuvalle luomelle. Iho tuntuu heti erilaiselta kun olen tämän levittänyt. Toinen mitä käytän, on Stemcell- seerumi. Tämä on kantasolu- seerumi, joka aktivoi passiiviset kantasolut ja yhdestä kantasolusta muodostuu kaksi uutta ihosolua. Tämä nopeuttaa ihon uusiutumista. Kolmantena käytössäni on Triple B- boosteri.
Seerumeiden jälkeen laitan silmänympärysgeelin. Tämän tuote on pelastanut turvonneet silmäni. Geeli kosteuttaa todella tehokkaasti, ennen silmäkulmani olivat täysin halki ja verellä. Jo kahden viikon käytön jälkeen huomasin merkittävän eron silmissä.
Ennen voiteita ja naamioita laitan kasvoille Omega3- kasvoöljyä. Tämä pitää ihon pitkään pehmeän tuntuisena eikä ala kiristämään kasvoja. Öljyn jälkeen laitan aamuisin kosteuttavaa kasvovoidetta ja ravitsevaa kasvovoidetta. Koko päivän iho tuntuu hyvältä, välillä saattaa kuivua mikäli teen myöhään illalla vasta toisen kasvohoidon.
Yöksi levitän naamiot. Niitä on kaksi erilaista.Toinen on Moisturizing Gel- naamio ja toinen on Sensitive- naamio. BD Medicalin naamiolla voi hieroa kasvoja eikä niitä tarvitse pestä pois. Annan niiden yön vaikuttaa ja pesen vasta aamulla.
Aluksi tämä tuoterumba oli todella raskasta koska en ollut tottunut hoitamaan ihoani tällä tavalla. Olin vain lätrännyt kortisonilla. Välillä iltaisin mietin, että en jaksa. Yhtäkään kertaa en ole välistä jättänyt. Ihonhoito vaatii kärsivällisyyttä ja malttia. Tuloksia ei synny välttämättä kuukaudessa tai kahdessa. Oma tilanteeni on ollut niin pahannäköinen, että tuloksia on alkanut näkyä jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen.
Kuvassa on Johanna, joka hoitaa minua Tampereella. Hän on avaamassa omaa hoitolaa Tampereelle marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, joten olkaahan kuulolla siitä :)

En voi koskaan tarpeeksi kiittää Johanna ja Ninaa siitä, että he saivat minut tähän mukaan. Todennäköisesti edelleen kamppailisin pahojen itsetunto-ongelmien ja lääkerasvojen kanssa. Matkaa ns. normaaliin ihoon on vielä mutta tähän astinen tie on ollut niin pitkä ja kivinen ettei minua haittaa odottaa. 

Lisätietoja tuotteista löytyy osoitteesta www.bdm.fi. Käy antamassa myös peukku facebookissa BD Medical.

torstai 15. lokakuuta 2015

Miten ja Miksi?



Miksi? 
Syytä ei tiedetä.

Miten? 

Muistan ikuisesti sen aamun. Olin 7. luokalla ja heräsin maanantaiaamuna kouluun. Huuleni olivat aivan turvonneet, edes lusikka ei mahtunut suuhun. Koulupäivä muuttuikin lääkäripäiväksi. 

Syitä etsittiin vimmatusti huulieni turpoamiseen mutta mitään ei löydetty. Sain kortisonirasvaa jotta huulet saataisiin rauhoittumaan. Keskiviikkona oli tulossa koulukuvaus, minun osalta kuvaukset jäivät. Turvotus laski mutta siitä päivästä lähtien minulle jäi punainen rengas suun ympärille. Kutsun niitä itse pellehuuliksi. Pikkuhiljaa ihottumaa alkoi ilmestyä kaulan alueelle sekä kasvoihin. Edessä oli loputon lääkärirumba. 

Heti ensimmäisenä määrättiin tietenkin perusrasvaa sekä allergiatestit. Kun testeistä ei löytynyt mitään, mukaan tuli myös kortisonit. Kaulassa oli yön yli sinkkikääreet ja käsissä puuvilla hanskat jotta en raapisi itseäni verille. Kortisonit saivat ihon vähäksi aikaa rauhoittumaan mutta kun kuuri loppui, ihottuma tuli takaisin. Käytin kortisonia sekä ulkoisesti että sisäisesti. Valohoidossakin kävin useasti. 

Jossain vaiheessa mukaan tuli Protopic niminen rasva. Muistan, kun lääkärit hehkuttivat tätä rasvaa ja se sai taas toivon kipinän syttymään. Rasva on todella kallista, 60 gramman tuubi maksaa 80 euroa. Tähän haimme kelakorvausta, jota ei kuitenkaan myönnetty, sillä minulla ei ollut kuulemma tarpeeksi pahaa ihottumaa. Mietin hetken, että anteeksi mitä?

Käytin kuitenkin rasvaa ja suoraan sanoen se vaihe elämässä oli täysin helvettiä. Rasva poltti kasvojani ja se oli niin rasvaista että vielä aamulla naama oli aivan rasvainen ja sitä piti laittaa vielä lisää aamuisin. Käytin rasvaa noin vuoden ilman tulosta. Kun lääkärikäynti oli taas edessä, ilmoitin etten aio rasvaa enää käyttää koska siitä ei ole hyötyä. Silloin lääkäri epäili, että olenko edes käyttänyt rasvaa oikeasti. Se tuntui pahalta. Onneksi siihen aikaan äitini oli vielä mukana jokaisella lääkärikäynnillä. Tämän jälkeen jatkoimme kortisonihoitoa.

Keväällä 2014 tilanne räjähti käsiin. Olin laivalla pääsiäisenä ja sieltä kun tulin takaisin, näytin hirviöltä. Kirjaimellisesti. Ihoni oli joka paikasta tulehtunut ja haavoilla. Menin lääkäriin heti pääsiäisten pyhien jälkeen ja minulle määrättiin antibioottikuuri sekä sisäinen että ulkoinen kortisoni kolmeksi viikkoa. Kuurin loputtua ihottuma palasi jälleen. Menin takaisin samalle lääkärille joka ei voinut enää tehdä muuta kuin lähettää minut TAYSiin tutkimuksiin. Otettiin jälleen allergiatestit joulukuussa, josta ei löytynyt mitään uutta. 

Jälleen myös ehdotettiin Protopic rasvaa ja sanoin heti etten lähde siihen enää. Lääkärini ehdotti sitten Elidel nimistä voidetta joka on ns. Protopicin kaveri mutta miedompaa. Suostuin tähän koska lääkärini sanoi, ettei muita keinoja ole enää. Hain taas kelakorvauksen joka tällä kertaa myönnettiin. Samalla käynnillä joulukuussa lääkärini ehdotti suunkautta otettavia lääkkeitä. Lääkkeet olivat tarkoitettu reuman hoitoon mutta niillä oli tutkimuksissa käynyt ilmi, että osalla se auttaa myös pahaan atooppiseen ihoon. 

Kävimme läpi haittavaikutuksia. Lääke voisi vaikuttaa maksaan jonka vuoksi minun olisi pitänyt käydä säännöllisesti maksakokeissa. Samoin syöpäriski kasvoi merkittävästi. Ajattelin mielessäni että mieluummin kärsin tästä ihosta kuin otan tähän päälle vielä uuden sairauden. Kieltäydyin jyrkästi. Lääkärini varasi kuitenkin kontrollikäynnin keväälle 2015. 

Tässä välissä kosmetologiystäväni Johanna otti minuun yhteyttä. Oikeastaan se päivä käänsi uuden sivun elämässäni ja muutti tuulien suunnan. Johanna kertoi, että hänen sukulaisensa Nina (jolla todella pitkä ura takana kosmetologina) on kehittänyt aivan uuden tuotesarjan ja täysin itse. Silloin ajattelin taas että noooh lähdetään nyt mukaan kun en tässä mitään menetäkään. Olin todella epäluuloinen asiasta.

Tässä vaiheessa elettiin toukokuuta 2015. Lääkärikäynti olin samassa kuussa ja kysyin häneltä mitä mieltä on kosmetologi tuotteista. Eleetkin sen kertoi, että no kokeile nyt sitten. Ehdotti taas niitä lääkkeitä. Lähetti minut verikokeisiin, jotta testataan joku geeni että voiko minulle syöttää näitä lääkkeitä normaalisti. Varasi taas ajan tammikuulle 2016.

Aloitin Ninan tuotteet toukokuussa. Aluksi iho lähti kuoriutumaan pahasti mutta tämä oli kuulemma hyvä asia. Mietin koko ajan että helvetti jos tästä ei taaskaan mitään tule. Aloitin kuitenkin säännöllisesti käyttämään tuotteita aamuin illoin Ninan ohjeiden mukaan. Johannan kanssa aloitimme kasvohoidon kerran viikkoon. Kasvohoitoon kuului aluksi pelkästään puhdistus ja tuotteiden hieronta kasvoihin. Mukaan tulivat myös sisäisesti otettavat vitamiinit C ja D sekä sinkki.

Jo muutaman viikon jälkeen aloin huomata eroja. Naama ei enää kuivunut niin pahasti ja haavat olivat lähteneet paranemaan. Ensimmäisenä ajattelin voiko tämä todella olla totta. Pikku hiljaa ihon väri muuttui normaaliksi. Ystävät, sukulaiset ja työkaveritkin huomasivat tämän ja sain paljon positiivista palautetta.

Toukokuu / Elokuu
                       
Nyt eletään lokakuuta 2015. Edelleen käytän BD Medical tuotteita. Itsetuntoni on palannut hiljakseen takaisin. En olisi koskaan uskonut näyttäväni enää tältä. Blogin päätin perustaa tuodakseni ihmisille tietoa ja omia kokemuksia esille nimenomaan ihon hoidosta. 


Olen itse I love me- messuilla paikan päällä kertomassa kokemuksistani.Tulevaisuudessa aion kirjoittaa hoidoistani ja tuotteista enemmän. Toivon, että joku muukin saa näistä tuotteista apua. BD Medical ei ole pelkästään atooppisen ihon hoitoon.

BD Medical tuotteita on saatavilla Mäntsälän Beauty Stationista, Kauniaisista Medical Beauty Stationista sekä marraskuussa Tampereelta, jonne avataan uusi Kauneushoitola Beautiful You.

Tuotesarjan nettisivut www.bdm.fi

Jos sinulla tulee tuotteista kysyttävää, voit ottaa suoraan yhteyttä sarjan edustajaan Nina Asp / 040 190 7273.