2015

Ensin, pahoittelen pitkää taukoa. Pidin tarkoituksella hieman pidemmän tauon, oikeastaan kaikesta. Ajattelin, että nyt on pakko ottaa lomaa kaikesta. Aikaisemmassa tekstissä lupasin kirjoittaa auringon vaikutuksista ihoon. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että lomapostaus jää myöhemmäksi ja kirjoitan tästä vuodesta. Sopii hyvin teemaan.

Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Ehkä enemmän kuin koko elämäni aikana. Enimmäisenä tulee mieleen vakituisen työpaikan saaminen. Vaihdoin omasta tahdostani työpaikkaa vuonna 2013 ja lähdin vakituisesta työstä määräaikaiseen työsuhteeseen. Kovan työn tuloksena sain kyseisestä työpaikasta vakituisen paikan 1.1.2015 alkaen. Toinen mahtava asia tapahtui myös tammikuussa, kun saimme vanhan asuntomme myytyä. Olimme Tonin kanssa silloin Budapestissä, kun välittäjä soitti, että asunto on myyty. Huonomminkin vuosi olisi voinut alkaa.

Budapest

Aloitimme samantien metsästämään uutta asuntoa. Tällä kertaa tähtäimessä oli omakotitalo. Emme oikeastaan etsineet täysin uutta asuntoa mutta se vain käveli luoksemme. Pääsimme helmikuun alussa muuttamaan täysin uuteen ja vastavalmistuneeseen omakotitaloon. Kyllä se tuntui hienolta ja jännittävältä. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin asunut omakotitalossa. Helmikuu meni oikeastaan asunnon sisustamisessa ja pidempään työmatkaan totuttelemisessa. Tietenkin ystäviä ja sukulaisia kävi melkein joka päivä. Rakastan sitä, kun on ihmisiä ympärillä. Minusta on ihanaa kun tulee ystäviä kylään. Välillä Toni joutuu muistuttamaan, että ei ihan joka päivälle tarvitse sopia jotakin. Itse olen aika menevää tyyppiä ja paikalla oleminen on välillä vaikeaa.

Maaliskuusta on jäänyt mieleen se, kun saimme hyvän ystävän Kanadasta hetkeksi takaisin Suomeen. Ehdittiin juhlimaan ja juttelemaan oikein kunnolla isolla porukalla. Joskus olemme miettineet, jos lähtisimme käymään Kanadassa joku kerta. Mikäli lomaa olisi enemmän, matkustaisin mahdollisimman paljon. Olen surkea puhumaan englantia, mikä tekee aina matkustamisesta jännittävää. Yritän kuitenkin haalia mahdollisimman paljon kokemuksia ympäri maailmaa.

Huhtikuu oli hieman rauhallisempi mutta sitäkin tärkeämpi. Kerrankin meidän tiivis ja tärkeä tyttöporukka saatiin kasaan ja he olivat meillä juhlimassa vappua. Viiden aikuisen naisen aikataulut on välillä mahdotonta saada sopimaan yhteen, joten nämä hetket ovat merkittäviä. Ensi vuonna lupaan, että annan aikaa enemmän ystävilleni.

Toukokuustahan oikeastaan kaikki sitten lähti. Mahtavaa aikaa. Ihoni alkoi vihdoin näyttämään normaalilta ja paremmalta. Oikeastaan toukokuusta syyskuuhun hoidin aika tiivisti vain ihoani. Tietenkin oli juhlia ja ehdimme Kreikassa piipahtaa lomalla. Heinäkuussa pidimme tyttöjen illan meillä, jossa lipsautin Johannalle idean blogista. Siitähän se sitten lähti. Päivääkään en sitä lipsahdusta kadu. Tämä toimii vähän niinkuin päiväkirjana.

Lokakuussa tapahtui taas paljon ihania asioita. Ensin sain kummilapsen elämääni, jota olen pitkään toivonut. Lapset ovat ihania. Helsingissä oli I love me-messut, missä lanseerattiin tuotteet, joita olen käyttänyt. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan työskentelin ihmisten kanssa kasvotusten. Loppujen lopuksi se ei ollut niin kamalaa, mitä ajattelin ja muistin. Samana viikonloppuna julkaisin ensimmäisen blogitekstin, joka ylitti kaikki odotukseni. Ajattelin silloin, jos nyt muutama ihminen edes lukisi tekstejäni niin olisin tyytyväinen. Somessa kuitenkin leviää asiat hyvinkin nopeasti ja seuraavana aamuna huomasin, kuinka paljon tekstiäni oli jaettu. Fiilis oli mahtava!

Juhlistimme lokakuussa Tonin kanssa synttäreitä Virossa. En ollut aikaisemmin ikinä käynyt sielä. Monia huvittikin, että olen matkustanut kaikkialla muualla mutta en Viroon asti ole koskaan päässyt. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava. Marraskuussa aloitin laskemaan jo päiviä Thaimaan matkaan. Sain viettää rakkaiden siskojeni kanssa kokonaisen viikonlopun, joka oli harvinaista herkkua. Yhdet pikkujoulutkin taisi mahtua mukaan. Loppupuolella kummityttöni sai nimen ja kummin tehtäväni oli virallista.

Rinkat hankittiin jo hyvissä ajoin ennen matkaa

Ihanat siskot kylässä<3

Tässä kuussa vietin elämäni parhaimman loman loistavassa seurassa. Olin lomalla kolme viikkoa, joista kaksi vietin ulkomailla. Täytyy sanoa, että mieli on virkeä ja levännyt. Tässä nyt tiivistettynä tämän vuoden seikkailut. Voi olla, että tämä vuosi tulee olemaan elämäni paras vuosi. Olen hyvin kiitollinen kaikille ihmisille, jotka ovat elämääni tänä vuonna löytänyt sekä niille, jotka ovat elämässäni edelleen pysynyt. Toivottavasti tuleva vuosi on yhtä tapahtumarikas.

Ps. Oma uuden vuoden lupaukseni on urheilla enemmän! Tänä vuonna olin hyvin laiska.

Haluan toivottaa kaikille erittäin onnellista Uutta Vuotta 2016!

Pinnallinen ja ylimielinen

Näin ajattelin aluksi Tonista. Tapasimme ensimmäisen kerran loppukesästä 2011. Hän palkkasi minut töihin silloin. Ajattelin, että on kyllä ylimielinen ihminen. Päällä hänellä oli aina pelkästään merkkivaatteita ja käyttäytyminen sen mukaista. Itsen en koskaan meikannut töihin ja yleensä pukeuduin huppariin ja collegehousuihin. En voinut sietää Tonia. Inhosin sitä, jos hän oli samassa työvuorossa minun kanssani. Silti joku hänessä kiehtoi minua. Aina kun hän tuli lähelle, sydämeni hakkasi.

Olin syksystä 2011 asti nähnyt välillä unta Tonista. Aina jotenkin hän liittyi uniini. Keväällä 2012 päädyimme baarissa juttelemaan. En ollut aikaisemmin jutellut hänen kanssa juuri ollenkaan. En pitänyt hänen ylimielisestä asenteesta esimerkiksi baarissa. Aina piti tarjota koko porukalle ja näyttää, että rahaa on. Se ilta kuitenkin muutti koko elämäni. Hetken siinä juteltuamme Toni pussasi minua. Täysin varoittamatta ja yllättäen. Menin täysin lukkoon ja mietin, että mitä juuri tapahtui. Muistan vieläkin ne perhoset vatsassani. Ilta kului jutellessa ja oli aika lähteä kotiin. Lähdin yksin ja olin kävellyt hetken kohti taksitolppaa, kunnes Toni juoksi vierelleni. Matka jatkui yhdessä.

Töissä sydämeni hakkasi entistä enemmän. Ajattelin, ettei hän voi olla oikeasti minusta kiinnostunut. Mietin aina, miltä näyttäisimme yhdessä. Hän oli komea ja tyylikäs, itse olin täynnnä ihottumaa ja pukeuduin miten sattuu. Sen illan jälkeen yritin unohta Tonin. En mitenkään onnistunut siinä. Muutamien viikkojen jälkeen hän aloitti viestitellä minulle. Se oli ihanaa ja jännittävää. Niin siinä kävi, että pinnallinen ja ylimielinen Toni paljastui mukavaksi ja huomaavaiseksi.

Suhteemme alussa pelkäsin, etten kelpaa Tonille. Itselläni oli aikaisemmasta suhteesta huonoja kokemuksia ja ne heijastuivat pelkona. Toni ei kuitenkaan koskaan maininnut ihostani mitään pahaa. Muistan kun ensimmäisen kerran heräsimme niin, että olin raapinut itseni pahasti verille. Lakanat olivat veressä ja ihoni oli hirvittävän näköinen. Minua hävetti, tosin täysin turhaan. Jonkin ajan kuluttua huomasin Tonin rasvaavan minua ja pitävän huolta, etten raapisi itseäni. Joka ilta hän jaksoi rasvata selkäni. Aina hän yritti etsiä hoitokeinoja ihooni. Kerran tulin kotiin ja minulla oli paha mieli, koska kasvoni olivat surkeassa kunnossa. Toni tuli halaamaan minua ja sanoi, ettei ole muistanut kertoa kuinka paljon rakastaa minua ja siksi ihoni on huonossa kunnossa. Hetkessä paha mieli oli poissa.

Minua jännitti tavata Tonin vanhemmat ensimmäisen kerran. Heillä on ollut tapana syödä joka sunnuntai perheen kesken. Menin paikalle omana itsenäni eli ilman meikkiä ja rennoissa vaatteissa. Mietin koko ajan, että mitähän he minusta ajattelevat. Jännitin turhaan. Vastaanotto oli lämmin. Jälkikäteen Tonin äiti on kertonut, että alussa oli itsekin ihmetellyt miten Toni on valinnut juuri minut. Hän ei missään nimessä tarkoittanut sitä pahalla enkä ole koskaan niin ajatellutkaan. Minusta on hienoa, että olen tehnyt Toniin vaikutuksen muulla kuin ulkonäöllä.

Kun lähdimme ulos syömään ja en voinut meikata, Toni ei siitä välittänyt. Itse en välillä edes halunnut lähteä, koska omasta mielestäni en sopinut ihmisten ilmoille. Toni jaksoi tsempata ja kertoa, ettei se haittaa, vaikka en voi meikata. Hänelle kelpasin juuri sellaisena kuin olen. Välillä huomasin, että jotkut tuijottivat ravintolassa tai ainakin siltä se tuntui. Jossain vaiheessa en jaksanut enää välittää siitä, mitä muut ajattelevat.

Kun aloitin käyttämään BD Medicalin tuotteita, niin Toni sanoi silloin, että nyt sinun ihosi tulee kuntoon. Itsehän en siihen uskonut. En tiedä miksi olen saanut Tonin kaltaisen kultakimpaleen elämääni. Hän on yksi lukuisista ihmisistä, joka on saanut pidettyä minut järjissäni. Itse olen oppinut suhteestamme sen, että ennakkoluulot vaikuttava liikaa ihmisten elämään. Jos en olisi koskaan antanut Tonille mahdollisuutta näyttää itsestään sitä toista puolta, emme ehkä olisi tässä ja nyt. En väitä, etteikö itselläni ole enää koskaan ennakkoluuloja mutta pyrin välttämään niitä. Yleensä niistä ei ole muuta kuin haittaa. Muistakaa antaa mahdollisuuksia. Sitä kautta voi oppia paljon toisesta ja saada uusia ihmisiä ympärilleen.

Tämän tekstin myötä hiljenen muutamaksi viikoksi. Suuntaan lauantaina kohti etelän lämpöä ja seuraavaksi kirjoitan, miten aurinko vaikuttaa ihooni. Ihanaa joulun odotusta kaikille! :)

JOULUKUUN TARJOUS LUKIJOILLE

JOULUKUUN AJAN KAIKKI BLOGINI LUKIJAT SAAVAT KASVOHOIDON LED-VALOHOIDOLLA HINTAAN 60 € (norm. 70 €).  KASVOHOITO SISÄLTÄÄ 15 MIN VALOHOITOA, HIERONNAN SEKÄ NAAMION. 

LISÄKSI BD MEDICAL TUOTEPAKETTI (sis. kosteuttavat yö- ja päivävoiteet) HINTAAN 100 € (norm. 117 €)

TARJOUKSET OVAT VOIMASSA TAMPEREELLA, PAIKASSA KAUNEUSHOITOLA BEAUTIFUL YOU. MUISTA KÄYTTÄÄ KASVOHOITOON KOODIA KAUNOTAR JA HIRVIÖ AIKAA VARATESSA.

AJAN VOIT VARATA SUORAAN NETISTÄ SIVUILTA http://www.beautifulyou.fi/ajanvaraus.php TAI SOITTAMALLA 044 156 6151.

Kaunotar VS Hirviö

Viime viikon keskiviikkona tapahtui jotain, mitä olen koko ajan pelännyt. Heräsin keskiviikkona ja katsoin peiliin. Mietin hetken, että mitä on tapahtunut. Tein kuitenkin normaalisti kasvohoidon aamulla ja ajattelin, että kyllä se iho siitä rauhoittuu. Päivän aikana ihoa alkoi kuumottamaan ja katsottuani peiliin säikähdin. Näytin jälleen hirviöltä.

Kuva keskiviikolta kun kasvoja alkoi kuumottamaan aamulla

Keskiviikko iltapäivä

Minulle aloitettiin edellisenä lauantaina valohoito kasvoille ja olin varma, että se johtuu siitä. Laitoin paniikissa Ninalle viestiä ja hän pyysi soittamaan. Soitin töistä päästyäni ja hetken mietittyään hän kysyi "Oletko syönyt jotain epätavallista?". Tajusin, että tiistaina söin kanakastiketta, jossa oli chiliä. En normaalisti syö kyseistä maustetta. Nina kumosi ajatukseni valohoidon aiheuttamasta reaktiosta, koska se olisi tullut aiemmin. Palasethan siinä alkoivat loksahdella kohdalleen, kun muistin, että tiistai iltana huuliani alkoi kutittamaan aivan kamalasti. En ajatellut asiaa sen enempää silloin illalla. Allerginen reaktiohan siitä tuli, onneksi. Nimittäin mietin mielessäni keskiviikkona, että nytkö minusta tulee taas hirviö pysyvästi.

Kuva on perjantailta. Tässä näkee, kuinka se on alkanut kuivumaan.

Pään sisälläni alkoi järjetön stressi. Lauantaina oli tulossa pitkästä aikaa juhlat, jonne halusin meikata. Sain taas kamppailla oman mieleni ja kehoni kanssa. Kun lauantai koitti, yritin tehdä kaikkeni, jotta iho olisi ollut normaali. Olin kiukkuinen ja ajattelin etten lähde koko juhliin. Minulla oli todella paha mieli. Lähes viisi kuukautta olin voinut meikata sen kummemmin sitä miettimättä. Pidin sitä täysin itsestäänselvyytenä. Hampaita kiristellen hieroin ja kosteutin kasvojani siinä toivossa, että pystyn meikkaamaan.  Alla olevat kuvat ovat lauantailta. Ylempi on suihkun jälkeen ennekuin olen tehnyt kasvohoitoa ja alempi on kasvohoidon jälkeen. Kuvissa ei ole meikkiä. Harmittaa, kun en ottanut kuvaa meikin kanssa.

Lopputulokseen en ollut itse tyytyväinen. Iho hilseili pahasti suun ympäriltä. Paikalle päästyäni kerroin heti juhlien emännälle, että en saanut toivottua lopputulosta. Hän katsoi minua huuli pyöreänä. Hänen mielestään ihoni näytti aivan normaalilta. Muut paikalla olleet komppasivat. Tämä sai minut taas miettimään. Miten ihmiset voi nähdä asiat niin erilailla? Omasta mielestä näytin aivan karmealta kun lähdin kotoa. Muiden mielestä taas ihoni näytti todella hyvältä. Sitähän en tiedä, sanovatko ystävät minulle niin, ettei minulle tulisi paha mieli. Toisaalta, luotan siihen mitä ystävät minulle sanovat.

Oikeastaan olen iloinen, että minulle sattui näin. Tämä tapaus sai minut maan pinnalle ja muistutti siitä, ettei mitään voi pitää itsestäänselvyytenä. Takapakkia tulee väistämättä niin työssä kuin vapaa-aikana. Jokaisella elämän alueella. Oli sitten kysymys perheestä, työstä, parisuhteesta, ystävistä, harrastuksesta, muistakaa, että niiden eteen täytyy tehdä töitä.  Vaikka sinänsä en tapahtuneelle mitään voinut, muistan ainakin tästä lähin etten syö chiliä.

Alla oleva kuva on eiliseltä, ilman meikkiä. Iho on rauhoittunut todella hyvin. Itseasiassa ennen kuvaa Johanna on juuri tehnyt minulle kasvohoidon ja antanut valohoitoa. Jaksaa taas hymyillä kameralle :)

Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen, mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan

Heissulivei!

Tällä kertaa ruudun takana kirjoittelee Jeemin sisko, Jenni. Aluksi täytyy mainita, että kirjoitustaitoni eivät ole yhtä hyvät kuin siskollani. Tyylini on myös hyvin paljon vapaampi, joten älkää antako virheiden häiritä :)

Siitä asti, kun tähän maailmaan ollaan tupsahdettu, ollaan oltu erottamattomat. Kirjaimellisesti. Suoraan sanottuna mun elämä ei olis yhtään mitään ilman Jeemiä. Se on mun tukipilari, johon voin nojata aina, kun menee päin persettä tai vaikkei meniskään. Ja uskokaa tai älkää, niin Jeemi joutuu mua aika usein kuunteleen :D Ystäväpiirissäni on erittäin läheisiä ihmisiä mutta kukaan heistä ei ole niinkuin Jeemi. 

Myönnän, että ajattelin silloin nuorempana olevani parempi ihminen, koska osasin käyttää rahaa ja pidin aina meidän yhteisen huoneen järjestyksessä. Mitä enemmän ikää tuli, sitä enemmän mulle tuli sellanen olo, että mun pitää pitää Jeemistä huolta. Niinkuin pidinkin. Siihen asti kunnes roolit vaihtuivat ja olin yhtäkkiä itse "hunningolla". Täytyy sanoa, että se vuosi on ollut meidän sisarsuhteen rankin mutta opettavaisin. Silloin vasta tajusin, kuinka vahva ihminen Jeemi oikeasti on. Silloin myös huomasin, etten pystynyt olemaan Jeemin tukena niin paljon kuin olisi pitänyt. Tuntui, että jätin Jeemin yksin omien ongelmien mm. ihon kanssa. Jälkikäteen tästä on huono omatunto, sillä Jeemi on aina ollut mun tukena vaikka oma elämä ois kuinka painanu päälle. 

Muistan sen maanantaiaamun, jolloin Jeemin "allerginen reaktio" alkoi. Ihan ensimmäinen ajatus oli, että voihan nenä, jos se ei parane keskiviikoksi, kun meillä on koulukuvaus, niin ei saada yhteiskuvaa siellä. Jälkeenpäin tuo kuulostaa maailmankaikkeuden typerimmältä ajatukselta. Mutta eihän 7. luokkalainen ajattele ihan niinkuin Einstein eikä mielessäni käynytkään sellainen vaihtoehto, että "allerginen reaktio" olisi pysyvää. Lääkärikäynnit siis alkoivat heti ja lopputuloksena oli, että eihän me sitä yhteiskuvaa siellä koulukuvauksissa saatu.

Tämän jälkeinen aika ei ole niin hyvin muistissa kuin siskollani, sillä tuntui, että Jeemi kävi koko ajan lääkärissä. Toivoin vain koko ajan, että "allerginen reaktio" lähtisi pois. No, ei se lähtenyt. Kukaan ei tiennyt mistään mitään ja koko ajan passitettiin lääkäriltä toiselle. Jossain vaiheessa tuli jo sellainen olo, että menen itse huutamaan niille lääkäreille, että tehkää nyt jumalauta jotain! Avuton. Se oli se tunne, kun jouduit itse sivusta seuraamaan rakkaimman ihmisen kärsimystä tälläisestä, etkä voi tehdä asialle mitään. Pahimmalta on tuntunut kuitenkin se, että Jeemistä alettiin kuiskia koulunkäytävillä. Niin selkeästi, että tyhmäkin sen huomasi. Onneksi meikä on suhteellisen suorasanainen ihminen, joten jos joku erehtyi sanomaan jotain ääneen, sai myös kuulla siitä. Se tuntui vähimmältä, mitä voisin tehdä Jeemin hyväksi. Puolustaa häntä.

Jossain vaiheessa tuli diagnoosi "atooppinen iho". No silloin mietin, että sen pystyy ainakin hoitamaan, sillä olimmehan molemmat lapsena kärsineet ihottumasta ja kaikenmaailman allergioista ja selvinneet niistäkin. Toivonkipinä syttyi sisälläni, kun Jeemi meni allergiatesteihin. Se kipinä oli kuitenkin hyvin nopeasti sammutettu, kun testituloksista ei löytynyt mitään. Silloin mietin vain, että eihän tää nyt voi olla totta. Täytyyhän siihen joku syy olla. Mutta ei. Lääkevoidetta lääkevoiteen perään ja turhia lupauksia. 

Silloin, kun vihdoin ymmärsin, ettei Jeemin iho parane yhdessä yössä, aloin toivoa, että mulle kävis samalla tavalla. Sitte me oltais pystytty yhdessä selviään siitä niinkuin kaikesta muustakin. Joka päivä mietin, että miksi Jeemi enkä minä. Lääkäreillä siis rampattiin ja hirveästi ne kaikkia hoitokeinoja aina ehdotteli mutta mikään niistä ei toiminut. Muistan kyllä tämän Protopic- rasvaepisodin. Taas se sama toivonkipinä oli syttynyt sisälläni. Noin kallis rasva varmasti toimii! Olin siitä 100% varma. Ja se rasva aiheutti vain lisää tuskia Jeemille. Onneksi lopetti koko paskan käytön (toki löytyy varmasti ihmisiä, joille se auttaa, Jeemi ei ollut yksi niistä).

Vihdoin näen Jeemin onnellisena ja iloisena lähes koko ajan. Mikään ei piristä päivääni enemmän, kuin viesti tai soitto Jeemiltä, jossa hän kertoo, että pystyy näyttää omasta mielestään ihmiseltä. Minusta Jeemi on aina ollut kaunis. Itse olen pitänyt Jeemiä aina kauniimpana. AINA. Isommat silmät, parempi kasvojen muoto. Ja kaikki pojatkin olivat aina ihastuneita Jeemiin ;) Eikä mielipiteeni ole muuttunut tämän kymmenen vuoden aikana Jeemistä. Yhtä kaunis hän on ollut koko ajan vaikka ei itse sitä ole niin nähnytkään, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Joskus tosiaan saimme riidan aikaiseksi väittelemällä, onko hän kaunis vai ei :D Haha mikä riidanaihe!

Vuosien taistelu on nyt päättynyt. Vihdoin. Onnellisuus. Se on se tunne, jota koen nyt. Silti edelleen mietin, miksi Jeemi enkä minä.

-Jenni

"Sinä olet minun siskoni, en tahdo että kilpailumme jatkuu."

Edellisessä tekstissäni mainitsin, että olen ollut siskolleni kateellinen. Haluan avata tätä aihetta hieman enemmän. Kysymys on nimittäin identtisestä kaksoissiskostani. Pienestä pitäen olemme olleet kopiot toisistamme. Äiti puki meidät aina samanlaisiin vaatteisiin eikä kukaan erottanut meitä. Yleensä meillä oli esimerkiksi eriväriset pipot, jotta tarhassa meidät tunnistettaisiin. Muistan, kun kerran vaihdettiin pipoja keskenään ja tarhantädit menivät aivan sekaisin. Välillä oli hauskaa tehdä kepposia.

En tiedä itsekään kumpi on kumpi.

Suhde Jenniin on ollut aina todella läheinen. Aina se ei ehkä ole siltä vaikuttanut kun olemme huutaneet pää punaisena toisillemme että "vihaan sua".  Tosin jokainen taistelee milloin mistäkin omien sisarusten kanssa. Se on täysin normaalia. Olemme aina olleet samalla luokalla koulussa. Loppuun asti. Kun menimme ylä-asteelle, moni koulukaveri ja opettaja sekoitti meidät. Olin jo hyvin tottunut siihen eikä se koskaan ärsyttänyt minua. Yhden päivän jälkeen tämäkin muuttui.

Olin siis 7. luokalla kun ihottuma tuli minulle. Se oli kevättä. Yhtäkkiä meidät tunnistettiin. Siitä, että kasvoni ja kaulani olivat täynnä ihottumaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Aloin ymmärtämään, että emme ole enää samalla tavalla samannäköisiä. En oikein osaa kertoa miltä se tuntui. Jotenkin olin aina ajatellut, että ainahan meidät tullaan sekoittamaan toisiimme. En tiennyt miltä se tuntuu, kun emme enää näytä samalta. Oli outoa, että minua todella kutsuttiin omalla nimellä eikä Jennin nimellä. Tarkennuksena tähän kohtaan, että emme koskaan omasta mielestä näyttänyt toisiltamme.

Koulussa en varmaankaan olisi selvinnyt ilman Jenniä. Hän piti aina minun puolia, jos joku huuteli ihottumasta. Usein minulle huudeltiin, että "sulla on retkuja kaulassa". Silloin ajattelin, että kumpa olisikin. Jälkikäteen kyllä myönnän, että välillä ihottuma kaulassa näytti retkuilta. Kerran ylä-asteella meille tuli Jennin kanssa niin hirveä riita, että halusimme eri luokille. Siitä käytiin jo keskustelut äidin ja opettajien kanssa. Loppujen lopuksi emme halunnetkaan eri luokille. Niin me vain pysyimme yhdessä.

Kateus alkoi ehkä siinä vaiheessa, kun siirryimme ylä-asteelta pois. Aloin huomata, etten voi meikata mutta Jenni voi. En kehdannut koskaan käyttää t-paitoja koska kädet olivat aina järkyttävän näköiset. Jenni kyllä käytti. Mietin usein, että miksi minä eikä Jenni. Muistan, kuinka se ärsytti suunnattomasti ettei hänellä ollut edes finnin finniä naamassa. En tietenkään toivonut, että ihottuma olisi ennemmin Jennillä. Vaikka olin vuorannut itseni vaatteilla ja kuljin ilman meikkiä, Jenni sanoi aina kuinka kaunis hänen mielestä olen. Joskus jopa suutuin Jennille siitä, koska omasta mielestäni en ollut kaunis vaan hän oli. Välillä tuntui siltä, että hän sanoi niin ettei minulle tulisi paha mieli.

Vuosia vain kului ja ihottumaa tuli lisää ympäri vartaloa. Jennin iho pysyi yhtä heleänä kuin se oli aina ollutkin. Täytettyämme 18-vuotta muutimme pois kotoa ja tietenkin yhteen Jennin kanssa. Tämä oli ehkä vaikeinta aikaa niin ihoni kuin ihmissuhteideni kanssa. Silloin aloin jotenkin myös ajatella, että olen huonompi ihminen. Jenni osasi pitää huolta raha-asioita kun taas itse olin hieman hunningolla niissä. Jenni piti minunkin rahoistani huolta. Joka vuosi Jenni lähti koulusta vaihtoon ulkomaille, minä en. Sukulaiset kehuivat kuinka rohkea hän on ja hienoa että nuorena lähtee hakemaan kokemuksia. Jenni kävi aina koulussa, itse välillä lintsasin. Tosin hyvin hyvin harvoin tein sellaista. En tiedä mistä tällaiset ajatukset ovat aikanaan ilmestyneet. Yritin aina jotenkin kilpailla Jenniä vastaan kaikessa. Aina piti olla parempi kuin toinen.

Baariin kun piti lähteä, en halunnut, koska omasta mielestä naamani näytti kamalalta. Ei ollut mitään päälle pistettävää, koska kaikista kivoista vaatteista näkyi kädet. Jenni jaksoi aina tsempata ja yrittää pitää hyvän mielen minulla. Välillä siinä onnistuen ja välillä ei.

Yritän tällä tekstillä kertoa kuinka tärkeitä ja merkittäviä henkilöitä perheenjäsenet ovat. Yleensä en muista tarpeeksi usein kertoa siskolleni kuinka kiitollinen olen siitä, että meillä on niin hyvät välit.  Jenni on jaksanut pysyä minun tukipilarina vaikka olen kiukutellut, huutanut ja raivonnut. Välillä jopa syyttänyt Jenniä siitä, että minulla on ihottumaa ja hänellä ei.

En ole enää hänelle kateellinen tästä asiasta, koska ymmärrän ettei siitä ole hyötyä. Se on aiheuttanut vain turhia riitoja meidän välille.  Tässä ihoprojektissa Jenni on ollut yksi merkittävimmistä ihmisistä. Hän on pitänyt minut järjissäni ja pinnalla. Kiitos siitä. Toivottavasti meidän välit pysyy aina yhtä läheisinä. Olen pyytänyt Jenniä kirjoittamaan blogiini hänen näkemyksen ja version tästä. Toivon, että saan sen pian julkaistua. Kiitos Jenni että olet olemassa.

Lopuksi haluan vielä mainita, että huomenna avataan Tampereelle Kauneushoitola Beautiful You. Jatkossa Johanna hoitaa minua siellä ja BD Medicalin tuotteita saa sielä. Olen itse paikalla lauantaina klo 10-14 välillä, joten tulkaa moikkaamaan!

"Oletko ollut auto-onnettomuudessa?"

Kerran eräs mies kysyi tätä bussissa aamulla kun olin menossa töihin. Tunsin kuinka koko bussi jäi seuraamaan tilannetta koska eihän Suomessa puhuta vieraille ihmisille. Vastasin hiljaa etten ole ollut onnettomuudessa, vaan minulla on atooppinen iho. Bussista päästyäni kyyneleet nousivat silmiin. Tämä tapaus muistutti taas minua siitä, miksi en tee töitä kasvotusten ihmisten kanssa.

Olin silloin 17-vuotias ja olin työharjoittelussa eräässä pienessä vaateliikeessä. Rakastin työtä, koska sain palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla asiakkaiden kanssa kasvotusten tekemisissä. Sain paljon positiivista palautetta asiakkailta nuoresta iästä huolimatta. Aina oli kiva mennä töihin. Hassua, miten yksi päivä voi muuttaa nuoren tytön elämän.

Muistan, kun tämä kyseinen asiakas tuli sisään. Olin ainut vapaana oleva myyjä sillä hetkellä ja otin asiakkaan palveltavaksi. Aluksi hän kysyi miten noin nuori tyttö voi olla täällä töissä. Ajattelin jo siinä vaiheessa, että jos tästä selviän, selviän mistä tilanteesta vain. Jotenkin siinä vaatteiden sovittelun lomassa keskustelu kääntyi ihooni. Se nosti karvat pystyyn samantien. Tästä alkoi elämäni pisin tunti. "Mikä sinua vaivaa, miten hoidat ihoasi, oletko kokeillut sitä, entäs oletko kokeillut tätä, minä tiedän erinomaisen lääkärin, joka varmasti hoitaa sinut kuntoon. " Hampaita kiristellen ja hymyillen vastasin kysymyksiin ja palvelin asiakkaan loppuun.

Mietin koko loppupäivän, että millä oikeudella tämä asiakas näin teki. Miten voi olla pokkaa. Olin vihainen ja surullinen. Tein myös samalla päätöksen. En enää koskaan tekisi töitä asiakkaiden kanssa kasvotusten. En ottaisi enää koskaan sitä riskiä, että joutuisin samaan tilanteeseen elämässäni. Tätä päätöstä en kadu ollenkaan ja olen jopa tälle asiakkaalle näin jälkikäteen todella kiitollinen. Vanhemmiten olen myös ymmärtänyt että hän ei varmasti tarkoittanut mitään pahaa, halusi vain auttaa. Silloin se ei tuntunut siltä.

Toukokuu 2014

Nykyään on todella kovat ulkonäköpaineet, joita itsekin olen pohtinut paljon. Netti on täynnä täydellisen näköisiä naisia ja itse mietit miksi minä näytän tältä. Toki täydellisyys on katsojan silmissä. Olen ollut kateellinen ystävilleni ja siskolleni ulkonäön vuoksi. En tiedä olenko edes koskaan kehdannut tuota ääneen sanonut. Minulle kateus on aiheuttanut itsetunto-ongelmia ja vääriä mielikuvia itsestä. Näin aina peilistä hirviön, toiset taas kaunottaren. Kun tarpeeksi itselleen toistaa, että näytät kauhealta, alkaa siihen lopulta itsekin uskomaan. Samalla kuvittelet ettet kelpaa kenellekkään ja yrität olla jotain mitä et ole. Siitä suosta on vaikea nousta.

Itselle ei tulisi mieleenkään mennä kyselemään ja kuulustelemaan ketään. Koskaan ei voi tietää kuinka arka aihe on, oli se sitten mikä tahansa. Haluan tällä tekstillä muistuttaa ihmisiä, että jokainen on erilainen eikä kenenkään tarinaa täysin tiedetä. Omat kokemukseni on vahvistanut minua ja ohjannut minut esimerkiksi oikeaan työhön, josta nautin. Kaikilla ei näin kuitenkaan asiat mene ja aina pitäisi muistaa miettiä ennen kuin avaa suunsa.

Muiden mielipiteet vaikuttavat aina toiseen ihmiseen. Vaikka kuinka joku sanoisi, että älä välitä tuon mielipiteestä niin se vaikuttaa silti. Ainakin voin itse rehellisesti sanoa, että kyllä muiden sanat joskus satuttaa. Muistakaa miettiä mitä sanotte ja kenelle sanotte. Sillä voi olla lähtemätön merkitys jonkun toisen elämään.

Kuva juhannukselta 2015

I love me-messut

Olin tosiaan viime viikonloppuna Helsingissä I love me-messuilla lanseeramassa BD Medical tuotesarjan, jota olen käyttänyt. Vastaanotto oli todella positiivinen ja moni ei uskonut silmiään nähdessään kuvani pöydällä ja minut livenä tiskin takana. Minua jännitti todella paljon olla siellä mukana koska en ole tottunut olemaan noin paljon esillä. Pelkäsin sitä, että miten osaan olla ihmisten kanssa kasvotusten ja mitä jos menen aivan lukkoon. Onneksi kaikki meni hyvin ja oli huippu viikonloppu. Moni kävijöistä olikin lukenut jo blogini torstaina, joten oli ihana huomata että joku on tätä oikeasti lukenut.

Pöydällä lähtötilanne kuvia ja minä itse paikan päällä näyttämässä nykytilanteen

Ihmiset olivat kiinnostuneita, mikä fiilis minulla nyt on. Kun ensimmäinen tätä kysyi, hyvä etten itkemään alkanut. Se tunnemyrsky, mitä olen käynyt läpi näiden vuosien aikana, on sanoin kuvailematonta. Nähdessäni torstaina omat kuvani toukokuulta, mietin olenko todella näyttänyt tuolta. Joka päivä omaa peilikuvaa tuijottaen ei tajua kuinka isosta muutoksesta on kysymys. 

Iso asia minulle on ollut myös se, että pystyn vihdoin meikkaamaan ilman kahden viikon kortisonikuuria. Aikaisemmin yhtä iltaa varten meikkaaminen täytyi suunnitella ja miettiä. Siltikään iho ei koskaan näyttänyt hyvältä meikin kanssa. Aina jostain hilseili tai naama oli niin punainen, että mikään meikki ei sitä peittänyt. Välillä en edes lähtenyt mihinkään koska en voinut meikata. Tämä tuntuu ehkä jonkun mielestä hullulta mutta sitä voi miettiä lähtisitkö itse juhlimaan ilman meikkiä ja tuon näköisenä mitä olen ollut. Täytyy sanoa, että ilman perhettäni ja ystäviäni en olisi pysynyt järjissäni vaikeimpina aikoina.

                   

                    Lähtötilanne toukokuussa

Tilanne ensimmäisen hoidon jälkeen

Ajattelin tässä tekstissä myös kertoa mitä tuotteita itse käytän kyseisestä sarjasta. Käytän melkein samoja tuotteita aamuin illoin. Joka aamu ja ilta pesen kasvoni Sensitive Cleasing- puhdistusemulsiolla ja sen jälkeen pyyhin kasvot Sensitive Cleasing- kasvovedellä. Aina kun hoidan kasvojani, käytän hanskoja käsissä. 

Käytössäni on kolme erilaista seerumia. Aivan loistava tuote on Hyaluronic Acid- boosteri, joka on 5 % hyaluronihappoa. Se ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Levitän tätä ihan liikkuvalle luomelle. Iho tuntuu heti erilaiselta kun olen tämän levittänyt. Toinen mitä käytän, on Stemcell- seerumi. Tämä on kantasolu- seerumi, joka aktivoi passiiviset kantasolut ja yhdestä kantasolusta muodostuu kaksi uutta ihosolua. Tämä nopeuttaa ihon uusiutumista. Kolmantena käytössäni on Triple B- boosteri.

Seerumeiden jälkeen laitan silmänympärysgeelin. Tämän tuote on pelastanut turvonneet silmäni. Geeli kosteuttaa todella tehokkaasti, ennen silmäkulmani olivat täysin halki ja verellä. Jo kahden viikon käytön jälkeen huomasin merkittävän eron silmissä.

Ennen voiteita ja naamioita laitan kasvoille Omega3- kasvoöljyä. Tämä pitää ihon pitkään pehmeän tuntuisena eikä ala kiristämään kasvoja. Öljyn jälkeen laitan aamuisin kosteuttavaa kasvovoidetta ja ravitsevaa kasvovoidetta. Koko päivän iho tuntuu hyvältä, välillä saattaa kuivua mikäli teen myöhään illalla vasta toisen kasvohoidon.

Yöksi levitän naamiot. Niitä on kaksi erilaista.Toinen on Moisturizing Gel- naamio ja toinen on Sensitive- naamio. BD Medicalin naamiolla voi hieroa kasvoja eikä niitä tarvitse pestä pois. Annan niiden yön vaikuttaa ja pesen vasta aamulla.

Aluksi tämä tuoterumba oli todella raskasta koska en ollut tottunut hoitamaan ihoani tällä tavalla. Olin vain lätrännyt kortisonilla. Välillä iltaisin mietin, että en jaksa. Yhtäkään kertaa en ole välistä jättänyt. Ihonhoito vaatii kärsivällisyyttä ja malttia. Tuloksia ei synny välttämättä kuukaudessa tai kahdessa. Oma tilanteeni on ollut niin pahannäköinen, että tuloksia on alkanut näkyä jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen.

Kuvassa on Johanna, joka hoitaa minua Tampereella. Hän on avaamassa omaa hoitolaa Tampereelle marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, joten olkaahan kuulolla siitä :)

En voi koskaan tarpeeksi kiittää Johanna ja Ninaa siitä, että he saivat minut tähän mukaan. Todennäköisesti edelleen kamppailisin pahojen itsetunto-ongelmien ja lääkerasvojen kanssa. Matkaa ns. normaaliin ihoon on vielä mutta tähän astinen tie on ollut niin pitkä ja kivinen ettei minua haittaa odottaa. 

Lisätietoja tuotteista löytyy osoitteesta www.bdm.fi. Käy antamassa myös peukku facebookissa BD Medical.

Miten ja Miksi?

Miksi? 

Syytä ei tiedetä.

Miten? 

Muistan ikuisesti sen aamun. Olin 7. luokalla ja heräsin maanantaiaamuna kouluun. Huuleni olivat aivan turvonneet, edes lusikka ei mahtunut suuhun. Koulupäivä muuttuikin lääkäripäiväksi. 

Syitä etsittiin vimmatusti huulieni turpoamiseen mutta mitään ei löydetty. Sain kortisonirasvaa jotta huulet saataisiin rauhoittumaan. Keskiviikkona oli tulossa koulukuvaus, minun osalta kuvaukset jäivät. Turvotus laski mutta siitä päivästä lähtien minulle jäi punainen rengas suun ympärille. Kutsun niitä itse pellehuuliksi. Pikkuhiljaa ihottumaa alkoi ilmestyä kaulan alueelle sekä kasvoihin. Edessä oli loputon lääkärirumba. 

Heti ensimmäisenä määrättiin tietenkin perusrasvaa sekä allergiatestit. Kun testeistä ei löytynyt mitään, mukaan tuli myös kortisonit. Kaulassa oli yön yli sinkkikääreet ja käsissä puuvilla hanskat jotta en raapisi itseäni verille. Kortisonit saivat ihon vähäksi aikaa rauhoittumaan mutta kun kuuri loppui, ihottuma tuli takaisin. Käytin kortisonia sekä ulkoisesti että sisäisesti. Valohoidossakin kävin useasti. 

Jossain vaiheessa mukaan tuli Protopic niminen rasva. Muistan, kun lääkärit hehkuttivat tätä rasvaa ja se sai taas toivon kipinän syttymään. Rasva on todella kallista, 60 gramman tuubi maksaa 80 euroa. Tähän haimme kelakorvausta, jota ei kuitenkaan myönnetty, sillä minulla ei ollut kuulemma tarpeeksi pahaa ihottumaa. Mietin hetken, että anteeksi mitä?

Käytin kuitenkin rasvaa ja suoraan sanoen se vaihe elämässä oli täysin helvettiä. Rasva poltti kasvojani ja se oli niin rasvaista että vielä aamulla naama oli aivan rasvainen ja sitä piti laittaa vielä lisää aamuisin. Käytin rasvaa noin vuoden ilman tulosta. Kun lääkärikäynti oli taas edessä, ilmoitin etten aio rasvaa enää käyttää koska siitä ei ole hyötyä. Silloin lääkäri epäili, että olenko edes käyttänyt rasvaa oikeasti. Se tuntui pahalta. Onneksi siihen aikaan äitini oli vielä mukana jokaisella lääkärikäynnillä. Tämän jälkeen jatkoimme kortisonihoitoa.

Keväällä 2014 tilanne räjähti käsiin. Olin laivalla pääsiäisenä ja sieltä kun tulin takaisin, näytin hirviöltä. Kirjaimellisesti. Ihoni oli joka paikasta tulehtunut ja haavoilla. Menin lääkäriin heti pääsiäisten pyhien jälkeen ja minulle määrättiin antibioottikuuri sekä sisäinen että ulkoinen kortisoni kolmeksi viikkoa. Kuurin loputtua ihottuma palasi jälleen. Menin takaisin samalle lääkärille joka ei voinut enää tehdä muuta kuin lähettää minut TAYSiin tutkimuksiin. Otettiin jälleen allergiatestit joulukuussa, josta ei löytynyt mitään uutta. 

Jälleen myös ehdotettiin Protopic rasvaa ja sanoin heti etten lähde siihen enää. Lääkärini ehdotti sitten Elidel nimistä voidetta joka on ns. Protopicin kaveri mutta miedompaa. Suostuin tähän koska lääkärini sanoi, ettei muita keinoja ole enää. Hain taas kelakorvauksen joka tällä kertaa myönnettiin. Samalla käynnillä joulukuussa lääkärini ehdotti suunkautta otettavia lääkkeitä. Lääkkeet olivat tarkoitettu reuman hoitoon mutta niillä oli tutkimuksissa käynyt ilmi, että osalla se auttaa myös pahaan atooppiseen ihoon. 

Kävimme läpi haittavaikutuksia. Lääke voisi vaikuttaa maksaan jonka vuoksi minun olisi pitänyt käydä säännöllisesti maksakokeissa. Samoin syöpäriski kasvoi merkittävästi. Ajattelin mielessäni että mieluummin kärsin tästä ihosta kuin otan tähän päälle vielä uuden sairauden. Kieltäydyin jyrkästi. Lääkärini varasi kuitenkin kontrollikäynnin keväälle 2015. 

Tässä välissä kosmetologiystäväni Johanna otti minuun yhteyttä. Oikeastaan se päivä käänsi uuden sivun elämässäni ja muutti tuulien suunnan. Johanna kertoi, että hänen sukulaisensa Nina (jolla todella pitkä ura takana kosmetologina) on kehittänyt aivan uuden tuotesarjan ja täysin itse. Silloin ajattelin taas että noooh lähdetään nyt mukaan kun en tässä mitään menetäkään. Olin todella epäluuloinen asiasta.

Tässä vaiheessa elettiin toukokuuta 2015. Lääkärikäynti olin samassa kuussa ja kysyin häneltä mitä mieltä on kosmetologi tuotteista. Eleetkin sen kertoi, että no kokeile nyt sitten. Ehdotti taas niitä lääkkeitä. Lähetti minut verikokeisiin, jotta testataan joku geeni että voiko minulle syöttää näitä lääkkeitä normaalisti. Varasi taas ajan tammikuulle 2016.

Aloitin Ninan tuotteet toukokuussa. Aluksi iho lähti kuoriutumaan pahasti mutta tämä oli kuulemma hyvä asia. Mietin koko ajan että helvetti jos tästä ei taaskaan mitään tule. Aloitin kuitenkin säännöllisesti käyttämään tuotteita aamuin illoin Ninan ohjeiden mukaan. Johannan kanssa aloitimme kasvohoidon kerran viikkoon. Kasvohoitoon kuului aluksi pelkästään puhdistus ja tuotteiden hieronta kasvoihin. Mukaan tulivat myös sisäisesti otettavat vitamiinit C ja D sekä sinkki.

Jo muutaman viikon jälkeen aloin huomata eroja. Naama ei enää kuivunut niin pahasti ja haavat olivat lähteneet paranemaan. Ensimmäisenä ajattelin voiko tämä todella olla totta. Pikku hiljaa ihon väri muuttui normaaliksi. Ystävät, sukulaiset ja työkaveritkin huomasivat tämän ja sain paljon positiivista palautetta.

Toukokuu / Elokuu

                       

Nyt eletään lokakuuta 2015. Edelleen käytän BD Medical tuotteita. Itsetuntoni on palannut hiljakseen takaisin. En olisi koskaan uskonut näyttäväni enää tältä. Blogin päätin perustaa tuodakseni ihmisille tietoa ja omia kokemuksia esille nimenomaan ihon hoidosta. 

Olen itse I love me- messuilla paikan päällä kertomassa kokemuksistani.Tulevaisuudessa aion kirjoittaa hoidoistani ja tuotteista enemmän. Toivon, että joku muukin saa näistä tuotteista apua. BD Medical ei ole pelkästään atooppisen ihon hoitoon.

BD Medical tuotteita on saatavilla Mäntsälän Beauty Stationista, Kauniaisista Medical Beauty Stationista sekä marraskuussa Tampereelta, jonne avataan uusi Kauneushoitola Beautiful You.

Tuotesarjan nettisivut www.bdm.fi

Jos sinulla tulee tuotteista kysyttävää, voit ottaa suoraan yhteyttä sarjan edustajaan Nina Asp / 040 190 7273.